maanantai, 12. lokakuuta 2009

Taidanpa yllättää- no, jos en muita niin ainakin itseni

Ehdin jo tehdä päätöksen, etten enää jaksa vuodattaa oikkuilujani ja harmaan arkeni kulkua näin julkisesti. Mutta ihan hetki sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä, ja päätin siis istahtaa alas näppäilemään jokusen rivin blogiini... jonka osoitetta en muuten enää muista. Mutta löytyihän se sieltä jostain kun jaksoi hiukan kaivella, netistä siis. Merkintöjä kun tuppaa jäämään hiukan joka nurkkaan, itse asiassa aika pelottavankin paljon. Tällä kertaa naamakirjaan.

Saattaa olla että puran (tarkemmin ajatellen enemmän kuin todennäköistä) tässä ahdinkoani blogiin sen sijaan että olisin tosiasiassa tahtonut jo avata sen uuden tiedoston koneelleni. Alkaa konkretisoimaan uutta kirjaa, joka on pyörinyt tajunnassa jo niin vilkkaasti että hahmotelmia on jo ihan paperillakin, mutta enemmän tuolla pääkopassa. Miten vanhanaikaista (tuleekohan tuo yhteen vai erikseen..).

En ole edes tietoinen onko kukaan käynyt täällä urkkimassa, mutta tuleepahan nyt päiviteltyä joka tapauksessa. Ainakin hiukan verran. Hyvässä lykyssä tästä tulee taas tapa. Mene ja tiedä.

0 kommenttia: