On se hieno täti ;)
Paradoksaalista kyllä, mutta illat ovat minun aikaani, vaikkakin yön tullen selkäpiitä pitkin hiipii edelleen ne kammottavat fiilikset; turvattomuutta, pelkoa ja kauhua, enkä uskaltaisi millään mennä nukkumaan. Vaan on se jo himpun verran helpottamaan päin, kun sain taas käsiini kirjan jota ei malta jättää käsistään, pystyy huijaamaan itsensä lähelle unta ja turhat miettimiset hiljenee. (Emer McCourt: Elvis, Jeesus ja minä --> suosittelen!)
Äh, ja taas tökkii.. tämä kirjoittaminen.. En tiedä miksi, mutta tämä ei yhtäkkiä ota sujuakseen, siitä asti kun sain kirjani valmiiksi olen oikeastaan, melkein voisi sanoa, kammoksunut koko touhua, tyhjän paperin nautinto on tipotiessään.
Muutenkin elelen aika tolkutonta aikaa; asiat ja ihmiset vaan ovat kadonneet..
