Ilta

Intensiivinen katseeni hakee oikeaa tunnelmaa kuvasta, joka on napattu vuoden 2000 heinäkuussa. Tuijotamme toisiamme silmästä silmään, minä nyt ja minä silloin. 17-vuotias minä ei onneksi ollut missään määrin tietoinen siitä missä olisi muutamaa vuotta myöhemmin. Nyt, yhdeksän vuotta kuvan ottamisesta olen jälleen paikassa, josta en olisi uskonut itseäni löytävän kuusi vuotta sitten. Heleä ihoni on tupakan harmaa, saasteista likainen, kirkkaat silmät uppoutuneena pöhöttyneen lihan alle, kaunis ja viaton kroppa surusta vääristynyt, totaalisen epämuodostunut. Liian iso. Aivan liian iso. Sen sisällä on paha olla ja sitä on raskasta liikuttaa paikasta toiseen.

Tästä on noustava. Mentävä eteenpäin. Jatkettava kunnes voin taas heleillä kameralle. Minähän teen sen!

Mietin kurkkukipuni pian jo kuolemantaudiksi, jos ei muuten niin tapatan itseni oman käden kautta. Koska eihän tällaisen kivun kanssa voi elää ainiaan. Lähemmäs kolme kuukautta tuntuu ainiaalta. Ei! On ajateltava positiivisesti! Käännettävä koko helahoito päälaelleen ja ajateltava tämä kipu katoamaan. Niin minä teen.

Ilta on parhaimmillaan. Unelmoin jo tulevasta lauantaista. Taannoin tehdystä elokuvasta; pääsen kurkkimaan miljoonien muiden fanien lailla sankarin viimeisiä hetkiä kulissien takana. Onkohan se silmiinpistävän laiha. Kuten joissain kuvissa joita olen lehdissä nähnyt. Siellä se tanssi niin että luut vain kalisivat. Vaikka kuinka sattui. Oli yllätys saada kuulla, että Herra Jackson oli narkkari, ainakin viimeiset vuotensa. Toisaalta ei. Mikä yllätys se oli.

Olen taas liian sotkussa ajatuksiini. En tiedä mistä aloittaa. Lukemisesta. Tekeillä olevasta Tulevaisuuden Puusta. Vaiko jatkaa tekstin luomista. Jos siitä mitään enää tulee kun kertaalleen on ehtinyt pysähtymään. Sitä paitsi kohta alkaa Tonight Show With Conan O’Brien; kunhan Tähtiportin porukka saa ensin asiansa päätökseen. Hörpin mukista mehun loppuun ja suljen tämän tiedoston. Save.

Taidanpa yllättää- no, jos en muita niin ainakin itseni

Ehdin jo tehdä päätöksen, etten enää jaksa vuodattaa oikkuilujani ja harmaan arkeni kulkua näin julkisesti. Mutta ihan hetki sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä, ja päätin siis istahtaa alas näppäilemään jokusen rivin blogiini... jonka osoitetta en muuten enää muista. Mutta löytyihän se sieltä jostain kun jaksoi hiukan kaivella, netistä siis. Merkintöjä kun tuppaa jäämään hiukan joka nurkkaan, itse asiassa aika pelottavankin paljon. Tällä kertaa naamakirjaan.

Saattaa olla että puran (tarkemmin ajatellen enemmän kuin todennäköistä) tässä ahdinkoani blogiin sen sijaan että olisin tosiasiassa tahtonut jo avata sen uuden tiedoston koneelleni. Alkaa konkretisoimaan uutta kirjaa, joka on pyörinyt tajunnassa jo niin vilkkaasti että hahmotelmia on jo ihan paperillakin, mutta enemmän tuolla pääkopassa. Miten vanhanaikaista (tuleekohan tuo yhteen vai erikseen..).

En ole edes tietoinen onko kukaan käynyt täällä urkkimassa, mutta tuleepahan nyt päiviteltyä joka tapauksessa. Ainakin hiukan verran. Hyvässä lykyssä tästä tulee taas tapa. Mene ja tiedä.