Näin se homma toimii!

Kuten Stipe on sanoo tehneensä lyriikoidensa kanssa, myös minä päätin kokeilla papereiden seinään ripustamista. It works!

Kuka täällä käy?!

Näin se homma hoituu

Se on mukavaa kun monen vuoden takaiset muistiinpanot ovat siistissä järjestyksessä, selkeästi kirjoitettu ja käsialakin on mitä parhain. Selkeetä kerrassaan, näin se kirjan kirjoittaminen helpottuu kummasti... *Huoh* Kiva loppupäivä edessä.

Kolmas päivä toden sanoo

Olen ottanut ison ja tärkeän askeleen- etiäpäin. Uusi taktiikkani aamuheräämisen suhteen on alkanut toimia; radio alkaa mölyämään seitsemän aikaa. Kumma kyllä, sen avulla olen päässyt ylös. 

   Ja suoraan koneelle. JES. 51 sivua kolmessa päivässä. Ei mielestäni lainkaan hullumpaa.

Itsekuri toimii.

JA. Olen ollut ulkona, kävelemässä, ihan vain omaksi ilokseni, omasta vapaasta tahdostani. Ihan mieletöntä. 

Oman elämänsä orja

Olen liian tottunut nettiin, koko omituiseen virtuaalimaailmaan. En osaa enää puhua ääneen, en edes puhelimessa, edes vanhalle ystävälleni Tarulle, huomaan. Olen kehittänyt jonkun virtuaaliminän, joka toimii vain näppäimistön ja näytön kautta. Kun pitäisi suoltaa tekstiä, ilmeitä tai eleitä normaalimaailmassa olen aivan hukassa, änkytän ja punastelen, häpeän ja pelkään, ihmettelen ja oudoksun itseäni. Enkä uskalla lähteä omasta pienestä maailmastani pois vaikka pyydetään, vaikka sitähän minä kaipaan: ihmisiä! 

   Noudatan säntillisesti kieron, pienen oman maailmani arjen rutiineja. Ja nyt taas tajuan, muistan sen pointin; kaikki liittyy kaikkeen. Niinpä niin. Ei ihme. 

Heräämisiä vain pitäisi saada tapahtumaan useammin kuin kerran viikossa. 

Uusi ihana raapimispuu!

Niin että kyllä nyt kelpaa. Kiitokset sekä Tarulle että Janissalle! JA ISÄLLE, JOKA KUSKASI JA KANTOI KOKO ROHJAKKEEN PERILLE!

Ne ovat vihdoin täällä...

Jes jes jes jesssss!!

Mut kumpi mää sit oon...

KAKSONEN

Kaksonen on niin vauhdikas, ettei kukaan kerkeä edes muodostamaan mielipidettään tästä rasittavasta vieteri-ihmisestä. Mikäli täpötäydessä juhlasalissa kuulet sen vittumaisimman ja kovaäänisimmän nauruäänen, siellä on kaksonen. Yleensä hän on kertomassa jotain itsestään eikä edes huomaa, että kukaan muu ei naura. Mikäli haluat seurustella kaksosen kanssa, muista laittaa hänet sähköaitaukseen lähtiessäsi kotoa, sillä palatessasi et löydä häntä mistään.

MOTTO: "Ai minä?"
TYÖPAIKKA: Mahdollisimman meluisa paikka, esim. baari.
AUTO: Mikä tahansa, jos siellä on cd-soitin

RAPU

Rapu on koko luomakunnan ihmetys. Kukaan ei ymmärrä, miksi tällaisia ihmisiä on olemassa. Ravut ovat mustasukkaisia jopa omasta tietokoneestaan ja juoksuttavat mieluusti muita. Rakkaudesta ravun kanssa ei tule mitään, hän elää vain itsensä kanssa, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa seurallinen ja sosiaalinen. Rapu haluaa kolmetoista lasta, seitsemän koiraa, viisi kissaa, marsun, kanin ja perunamaan, eikä edes hoida niitä. Usein tämä jää puolison harteille. Ravut ovat yleensä niitä, joista tulee vanhana erakoita ja he tulevat ihmettelemään lopun elämäänsä, kuinka ovat tähän joutuneet.

MOTTO: "Kukaan ei pidä minusta!"
TYÖPAIKKA: Mikä tahansa, sillä ravut ovat ikävä kyllä usein hyvin varakkaita, vaikka tekisivät mitä
AUTO: Iso perheauto, jonka on itse ostanut, mutta suree asiaa koska haluaisi Ferrarin

(Tänks Tinnu.) Mutta ihan totta, onko tämä sitten sitä kaksisuuntaista, että skooppejakin on jumaliste tyrkätty yhdelle tyypille kaksin kappalein?! Noin niinkun perjaatteessa mä kyllä oon kaksonen..

Kas täältä voit kattoo omas.

*Haukotus*

Pari, kolme tuntia siitä kun olen sammuttanut lukulampun havahdun taas siihen että olen enemmän hereillä kuin unessa. Ja rakentelen sanoista kohtauksia kirjaani. Käännyn, väännyn ja kyllästyn, on pakottava tarve kirjoittaa näitä ylös, muuten ne unohtuu. 

   Aasinsiltamaisesti kulkevat ajatusjanat on kummia. Viimeisenä ihmettelen mistä mieleeni tulikin isän musiikissa käyttämä termi 'oksennuskierros'. Siitä taas muistuu mieleen Stipen usein lausuma 'vomit songs', jolla hän tarkoittaa biisejä, jotka syntyvät kuin itsestään, ¨These songs just comes out like vomit.¨ Kaksi tärkeää esikuvaani muistuttamassa minua oksentamisesta, jota pelkään kuin kuolemaa, siis todellakin kammoksun enemmän kuin mitään muuta, olen mestari pidättelemään oksennusta (ja jo tästä tulee paha olo).  Onko tässä kenties jotain ironiaa?

   Selkä on jo valmiiksi sen oloinen kuin olisin istunut monta päivää putkeen koneella. Mutten voi nyt muutakaan, sisäinen pakkoni pyytää minua.. olen tuomittu olemaan väsynyt huomenna.

Missä sinä olet, nukkumatti?

Taaskaan ei tule uni. Rahaa tulee vasta torstaina. Kirjoittaminen vaatisi jonkun, joka saisi luotua tekstiä. Miksei kukaan ole keksinyt nauhuria, joka tallentaa ajatuksia. Ulkona on kammottavan kylmä. Luojan kiitos kevät on tulossa. Mutta Ylen sivuille ei ole vieläkään ilmaantunut enempää juttua tämän vuoden MM-lätkä kisoista. Olen liian koukussa siihen kirottuun naamakirjaan. Jirkan kanssa olisi kyllä mukava nähdä. Pyykit, en saanut pestyksi niitä vielä eilenkään. Mäntysuopaa on liian vähän, täytyy muistaa ostaa. Ja se Loen Supernaiivi. Hitto kun en käynyt Sammakossa. Onneksi sentään radiosta tulee ohjelmaa. Miten joku voi elää ilman musiikkia? Taas tulee aivan käsittämättömän hieno biisi. Kenen tämä on? Mikä tämän nimi on? We were young, we were free...  Jos olisi enemmän pokkaa, menisin johonkin levykauppaan ja laulaa hoilottelisin tätä myyjälle, ¨Hei tiiäksä tän biisin?¨ Voi kun olisi rahaa ostaa levyjä. Levyjä, levyjä, levyjä. Valikoimani on hirvittävän suppea. Eikä ihme, artisteja ja bändejä on avaruuteen asti. Ja taas! Mikä biisi! Huh. Miten joku voi olla tykkäämättä vanhoista biiseistä? Onneksi sentään joillain on hyvä maku. Kuten minulla ja isällä; me ei voida sietää ihmisiä, jotka eivät voi sietää Juicea, siihen tulokseen me joskus tultiin. No joo, onhan niitä poikkeuksiakin. 

   Miksen voi saada unta silloin kun pitäisi nukkua. Järjetöntä touhua. Ja silti olen liian väsynyt tekemään mitään. Mitä jos joudun pian psykoosiin. Jos valvon taas seuraavaan iltaan asti, enkä vielä silloinkaan saa nukuttua yöllä, niin että valvon taas ja... Liika valvominen voi johtaa psykoosiin. Mutta liika nukkuminen ei ole hyvästä sekään. Mitä jos en saa vuorokausirytmiäni enää kuntoon laisinkaan. Voiko niin tapahtua. Ei kai. Voi helvetti, ajattele jotain muuta.

   Miten on mahdollista etten saa asioita muuttumaan, vaikka kuinka yritän. Etten edes muista mitä piti tehdä, mitä muistaa ja mitä unohtaa kun nousen unien jälkeen sängystä. Olen kuin valmiiksi ohjelmoitu robootti aina ja joka hetki kun olen yksin. Hätkähdän vasta kun kommunikoin jonkun kanssa kasvotusten. Ja kun jään oman onneni nojaan, alan taas hitaasti mutta varmasti, usein täysin huomaamatta valumaan takaisin sinne mistä olin päässyt hetkeksi pois. 

   Unen olisi parasta alkaa jo tulla. En halua nukkua koko maanantaita hukkaan.

Talven Extreme lajit

Kun poljen fillarilla äidin luo, kysyn itseltäni miksi. Tällä pakkasella, etenkin tällä kelillä. Lähden liikenteeseen, koska hedelmäpussini ovat loppu, äidillä niitä on läjäpäin. Tyhjiä hedelmäpusseja, joita minä tarvitsen. Hedelmäpussit ovat tärkeitä, ne ovat syy lähteä liikkumaan fillarilla ja rukoilemaan koko matkan ajaksi ¨Enhän minä kaadu, enhän.¨ Mitäpä en tekisi sen eteen, että saan kerättyä kissani jätökset kätevästi pieneen pussiin; kuten sanoin, hedelmäpussit ovat tärkeitä! 

   No, minähän en kaatunut, en ollut edes lähellä kaatua. Mutta jotain rotia. 

   Tai sitten ei.

Tässäkö kaikki?

   

   ...Tässä kaikki.