Osaamatta asiasta muille raportoida, tunteilla ja niihin liittyvillä hetkillä, tai toisinpäin, on usein omat värinsä. Omat hajunsa, jopa muotonsa. Eikä niitä kykene aina itsekään tunnistamaan, saati sitten havannoimaan sanoin. Selostukset jää lyhyiksi, hyvin haparoiviksi jopa itselle. Mutta kuohu sisällä ei anna muuttaa itseään. Niin nytkin. On tietty rytmi, jonka osaa jo ulkoa, muttei tahdo irrottautua. Koska siihen pieneen simppeliin pakettiin mahtuu kaikki mitä nyt tarvitsee, mitä janoaa koko ajan lisää.
Sen läpi kun saa rauhassa katsella maailmaa sitä sopeutuu taas hetkeksi olemaan. Ja kun ilta pimenee, kaikki syvenee. Siitä tulee entistä tiukemmin osa jotain, jota kutsun minuksi.
Näin tänään, huomenna toisin. Ja maailma jatkaa muuttumistaan. Minä jatkan minuuteni kuuntelemista. Sen ihmettelemistä, sen oikukasta menemistä ja tulemista. Mutta olkoot; näin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti