(Varsin Jack Nicholsonmainen ilme, kuin suoraan Hohdosta.)
Niin, niin, niin, joo mä tiedän että tää on jo vanha juttu. Mutta kirja on upouusi ;) Ja se on minun! Ja on melkein jo luettu. Ja se on helmi, tietenkin, kuinkas muutenkaan.
18-vuotias Julie menettää perheensä lento-onnettomuudessa, sinne menee isä, äiti ja veli, CRASH! Juliekin tahtoo kuolla, muttei onnistu siinä millään. Loppu on kuitenkin onnellinen, siinä ymmäryksessä minä ainakin vielä elän. Kahtoo nyte.
Sattui niin että unohdin tarkistaa (miten yllättävää) lääkevarastoni ennen kuin oli liian myöhäistä: Kas, ne on loppu. Eikä sunnuntaisin tunnetusti kykene tekemään mitään asian eteen. No mutta, se nyt tarkoitti vain sitä ettei uni tullut millään ilveellä silmään.
Tein pienen päätöksen. Unohdan sen lääkkeen. Annan olla. Koska ainakaan millään kovin painavin todistein siitä ei ole ollut sen kummempaa hyötyä. JOS olen muistanut ottaa sen ajoissa ennen nukkumaan menoa, ja JOS olen vieläpä mennyt nukkumaan silloin kun tunnen lääkkeen väsyttävän vaikutuksen, olen nukkunut. Unen laadusta en voi mennä takuuseen, mitä lääke tekee tai ei tee, mutta ei se kyllä mitenkään sävähdyttävissä määrin ole unen määrään/rytmin pysymiseen vaikuttanut, mikä siis oli se pointti.
Ja nyt tahdon olla ilman sitä. Ainakin toistaiseksi.
Olen niin kyllästynyt tähän. Vastaan ja puolesta, puolesta ja vastaan, onko tämä hyvä idea, vai eikö se ehkä sittenkään ole, onko tästä pilleristä jotain hyötyä vai päinvastoin pelkkää haittaa, kumpaa enemmän, hyötyä vai haittaa? Voi vittu. Pelkään että kaikenmaailman mömmöt ovat jo tehneet vahinkoa niin rakkaille aivoilleni, mitä jos? Eihän sitä koskaan tiedä, mistä helvetistä sitä voi tietää, etenkin kun kaikki on niin yksilöllistä. Helvetinmoista pelleilyä koko juttu. Taas toisaalta.. Vittu! Mikä johtuu mistäkin ja mitä minä tarvitsen tai en tarvitse, minunko se pitää tietää?! Ei helvetti.
Ja efexorista nyt ainakin tahdon eroon, todella! Siihen liittyy kamalia muistoja ja se on paska lääke! Siitä on pakko vieroittautua, etenkin, koska lääkäri ystävällisesti kertoi vasta monen vuoden käyttöni jälkeen, että efexori yksinään saattaa nimenomaan aiheuttaa jonkinsorttista maniaa ja/tai edellistäkin hurjempia mielialanvaihteluita. Kiitti.
Tänään se alkoi, otin vain puolikkaan annoksen, aion tehdä niin viikon, ja seuraavalla viikolla vain joka toinen päivä sama puolikas annos. Toiset on lopettaneet sen ihan menestyksellä seinään (lääkärin määräyksestä), mutta koska minä en kestä niitä ¨sähköiskuja¨ ja huimauksia, joita vieroitus aiheuttaa heti ensimmäisen vuorokauden aikana, päätin yrittää harhauttaa aivojani. Ainakin toistaiseksi olen saanut olla rauhassa, nou pahoinvointeja (ja sitäkin, kirjaimellisesti, se muuten aiheuttaa helposti). Ah mitä myrkkyä..
Jep, kirja on, uskaltaisinko sanoa, valmista kamaa. Kunhan saan sitä vielä näpertää aikani, sellaista hienosäätöä. Olen törmännyt, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, kunnianhimoon, se kasvaa aina vaan. Ja nyt ainakaan en ole aikeissa lopettaa kirjoittamista, ehei, päinvastoin tahdon uhrata sille aina enemmän aikaa, tahdon löytää itsestäni vielä paljon uutta, oppia ties mitä, elää tätä maailmaa kirjoittamisen kautta, itsensä kanssa kilpaileminen on kiehtovaa- totaalisen uusi löytö sekin.
Uuden teoksen aihe on jo olemassa. En malta odottaa.
¨Voin olla yön, en enempää
Sä tarvit isän kädestä
Nyt pyyhi kyyneleet ja ryystä räät:
et kuollut vielä tänäänkään
Kukaties huomenillalla
saatat kelluu uima-altaassa
kasvot alaspäin ja kohmeessa
lennät kädet auki kohti helvettii¨
--Kauko Röyhkä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti