*Haukotus*

Pari, kolme tuntia siitä kun olen sammuttanut lukulampun havahdun taas siihen että olen enemmän hereillä kuin unessa. Ja rakentelen sanoista kohtauksia kirjaani. Käännyn, väännyn ja kyllästyn, on pakottava tarve kirjoittaa näitä ylös, muuten ne unohtuu. 

   Aasinsiltamaisesti kulkevat ajatusjanat on kummia. Viimeisenä ihmettelen mistä mieleeni tulikin isän musiikissa käyttämä termi 'oksennuskierros'. Siitä taas muistuu mieleen Stipen usein lausuma 'vomit songs', jolla hän tarkoittaa biisejä, jotka syntyvät kuin itsestään, ¨These songs just comes out like vomit.¨ Kaksi tärkeää esikuvaani muistuttamassa minua oksentamisesta, jota pelkään kuin kuolemaa, siis todellakin kammoksun enemmän kuin mitään muuta, olen mestari pidättelemään oksennusta (ja jo tästä tulee paha olo).  Onko tässä kenties jotain ironiaa?

   Selkä on jo valmiiksi sen oloinen kuin olisin istunut monta päivää putkeen koneella. Mutten voi nyt muutakaan, sisäinen pakkoni pyytää minua.. olen tuomittu olemaan väsynyt huomenna.